Hilla ja Lapin reissu

Nyt olisi aika itse kunkin palata taas arkeen 2 viikon lomailun jälkeen, josta viikon vietimme Muoniossa. Automatkan ajan Hilla nukkui suhteellisen sikeästi lähes koko matkan hieman vaan kankkuaan käännellen. Taukoja pidettiin useammin kuin oltaisiin muutoin tehty, jotta neiti pääsi vähän ulkoilemaan. Alkujaan reissuun piti lähteä isommalla kokoonpanolla, jotta Hillallakin olisi ollut Fiona-koirakaveri mukana ja sen "vanhemmat". Tuolloin oli myös suunnitelmissa kavuta Saana-tunturin huipulle ja takaisin n. 10km matka. Kuten jo moni varmaan arvaa, haaveeksi jäi tämän toteutus, vaikka olimme kovasti harjoitelleet retkeilyä Evolla...

Mökille saavuttuamme Hilla suorastaan sekosi innosta ja uusista hajuista, joita nuuskutteli päästellen kovaäänistä tuhinaa. Neiti oli aivan onnesta sekaisin. Emme alkuviikolla uskaltaneet pitää neitiä edes vapaana, sillä pelkäsimme Hillan häviävän samantien metsän uumeniin hajujen perässä. Loppuviikosta aikaisimmat aamupissat ja iltapissat tehtiinkin jo vain hieman ulko-ovea raottamalla ja itse kuistilla värjöttelemällä. Hienosti neiti ymmärsi, että olisi hirveää jäädä keskelle Lapin luontoa ilman ruokaa, jos joku laittaisikin oven vain kiinni ;)

Viikko meni mukavasti retkeillen pitkin lähiympäristön luontopolkuja. Hillan nuoruuden ja ehkä hieman omistajien kokemattomuuden vuoksi valitsimme yleensä n. 3km pitkät metsälenkit. Viimeisenä päivänä uskaltauduimme oikein kapumaan Olos-tunturin huipulle: Hilla meni vauhdilla edeltä ja omistajat hengästyneinä kauempana perässä. Viikon aikana jo huomasi kuinka neidin kunto nousi kohisten. Samaisena päivänä myöskin päätimme lähteä Vuontisjärvelle retkelle, jotta isäntä pääsisi vielä hieman kalastelemaan. Jouduimme oikaisemaan suon poikki, ja Karttakeskus voi olla varma, että perästä kuuluu, sillä kartassahan ei ollut merkintää suoalueesta! :D Hilla oli omassa elementissään kun käveli jokaisen lätäkön kautta ja me omistajat kauhuissamme, kun tajusimme unohtaneemme Hillan pyyhkeen kotiin... No ei se auto nyt onneks niiin sotkuiseksi tullut kuin pelkäsin.

Hillan ensikohtaaminen porojen kanssa oli myös hupaisa, ok no ehkei kuitenkaan. Ainakin desibelit olivat kohdallaan kun neiti alkoi kovaan ääneen rääkymään autossa kun tien sivussa oli poroja. Etupenkillä meinasi kuulo mennä! Loppuviikkoa kohden nämä kohtaamiset rauhoittuivat. Vain kerran viikon aikana Hilla kohtasi poroja meidän ulkoillessa, mutta välimatka silti poroihin oli (thank god!) vähintään semmoiset 50m. Vältyimme selkkauksilta. Meidän lintukoira oli myös muutoin hyvin valppaana retkiemme aikana. Suusta sain kaivella perus-linnun-raatojen lisäksi muun muassa kuolleen hiiren sekä TUNTURISOPULIN ja milloin mitäkin kasvia/mutaa/räkää/sammalta. Valppaina kavereina bongasimme myös pyyn, jota meidän lintukoira olisi myös mielellään vähän jahdannut.

Lopuksi vielä kuvasatoa viikon reissulta :)

Hilla Hetta tunturin laella

Rankka reissu?!

Siinä meni pihamaan koristekelo-oksat parempaan käyttöön :D

Vauhdilla tunturilta alas

Lopuksi vielä Hillan poseeraus :)

Seuraavassa kirjoituksessa aion enemmänkin kertoa missä vaiheessa Hillan treenailut menevät ja olen myös hieman videomateriaalia saanut kuvailtua neidin touhuista niin treeneissä kuin arjessa :)